30.5.1995

Kanne Vantaan kihlakunnanoikeudessa

E kertoi Oy Finn-Juice Ab:tä ja valtiota vastaan ajamissaan kanteissa ja niitä kehittäessään, että hän oli työskennellyt 23.5.1985 - 15.1.1990 Scangroup Oy:n palveluksessa ja 16.1. - 31.12.1990 AB Scangroup Marketing Oy:n palveluksessa. Hänet oli vuoden 1991 alussa siirretty niin sanottuna vanhana työntekijänä Oy Finn-Juice Ab:n palvelukseen. Kaikki mainitut yhtiöt kuuluivat Lejos-konserniin. Työnantaja oli 27.5.1991 taloudellisilla ja tuotannollisilla syillä irtisanonut E:n työsuhteen päättymään 27.8.1991.

Irtisanomiselle ei kuitenkaan ollut taloudellisia ja tuotannollisia syitä, vaan irtisanomisen oli täytynyt johtua jostakin henkilökohtaisesta syystä. E oli tarkoituksellisesti siirretty Lejos-konsernin sisällä yhtiöstä toiseen, jotta irtisanominen olisi saatu näyttämään lailliselta. Joka tapauksessa Oy Finn-Juice Ab:n ylin johto oli jo häntä palkatessaan joulukuussa 1990 tiennyt tai ainakin sen olisi pitänyt tietää yhtiön taloudellinen tilanne. Työnantaja oli harhauttanut hänet työsuhteeseen, jolla ei alunperinkään ollut ollut menestymisen mahdollisuuksia. E:n tilalle AB Scangroup Marketing Oy:n palvelukseen oli palkattu uusi työntekijä tekemään hänen töitään.

E oli 3.9.1991 tekemällään palkkaturvahakemuksella hakenut saataviaan Oy Finn-Juice Ab:ltä. Työvoimapiirin toimisto oli hylännyt hakemuksen, koska yhtiö oli kiistänyt saatavat.

Tämän vuoksi E vaati, että Oy Finn-Juice Ab velvoitetaan suorittamaan hänelle työsopimuksen perusteettoman irtisanomisen johdosta ensisijaisesti työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain mukaisena korvauksena 16 kuukauden palkkaa vastaavat 133 712 markkaa tai toissijaisesti työsopimuslain 51 §:n mukaisena vahingonkorvauksena 12 kuukauden palkkaa vastaavat 100 284 markkaa korkoineen ja että valtioon nähden vahvistetaan, että hänellä oli yhtiöltä sanottu saatava.

Vastaus

Yhtiö kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. Valtio jäi oikeuteen saapumatta.

Kihlakunnanoikeuden päätös 3.12.1992

Kihlakunnanoikeus lausui selvitetyksi, että E ei ollut voinut näyttää irtisanomisen todellisen perusteen olleen jokin muu kuin ilmoitetut tuotannolliset ja taloudelliset syyt. Mahdollinen korvaus irtisanomisen osoittautuessa laittomaksi määräytyi siten työsopimuslain 51 §:n mukaan.

Scangroup Oy, AB Scangroup Marketing Oy ja Oy Finn-Juice Ab eivät olleet konsernisuhteessa, mutta ne olivat olleet yhteisen omistuspohjan johdosta lähellä toisiaan ja olivat myös käyttäneet niitä lähellä olleen Lejos Oy:n palveluksia. Kaikki yhtiöt olivat siten kuuluneet ikään kuin samaan yritysryppääseen.

E oli joulukuussa 1990 käynyt neuvotteluja siirtymisestään Oy Finn-Juice Ab:n palvelukseen. Eri todistajat olivat kertoneet ristiriitaisesti siitä, oliko aloite tullut Oy Finn-Juice Ab:n vai Lejos Oy:n taholta. Joka tapauksessa joulukuun puolivälissä oli sovittu, että E aloittaa Oy Finn-Juice Ab:n palveluksessa tammikuun alussa 1991. E:n ja työnantajan edustajien välillä oli neuvoteltu työsopimussuhteen ehdot. E ei ollut voinut näyttää, että hänet olisi "houkuteltu" Oy Finn-Juice Ab:n palvelukseen, jotta hänet sitten voitaisiin irtisanoa. Tosin näytti siltä, että E:n siirtämistä pois AB Scangroup Marketing Oy:n palveluksesta oli suunniteltu jo marraskuussa 1990, koska todistajana kuultu tuohon yhtiöön myyntiedustajaksi palkattu henkilö oli kertonut, että hänelle oli työsopimusta tehtäessä sanottu, että hänen edeltäjänsä "siirtyy uuteen systeemiin firmassa" ja koska todistajan ja E:n työtehtävät olivat ainakin osin menneet päällekkäin. Tämä ei kuitenkaan riittänyt näytöksi väitetystä "houkuttelemisesta".

Jutussa oli selvitetty erityisesti todistajana kuullun Lejos Oy:n palveluksessa olevan, mutta myös Oy FinnJuice Ab:n kirjanpidon ja talousasiat hoitaneen talouspäällikön kertomuksen perusteella, että Oy Finn-Juice Ab:n taloudellinen tilanne oli ollut vielä loppuvuodesta 1990 hyvä jopa niin, että myyntikate oli parantunut syksyn 1990 aikana. Tilanne oli voimakkaasti huonontunut keväällä 1991 erityisesti sen takia, että dollarin kurssin nousemisen vuoksi dollarimääräisestä valuuttaluotosta oli tullut kurssitappiota noin 400 000 markkaa, mikä oli vaikuttanut rahoituskuluihin. Samasta syystä myyntikate oli alentunut, koska dollareilla maksettavaa tavaraa oli sovittu myytäväksi kiinteään hintaan, mutta tavarasta oli jouduttu maksamaan ennakoitua enemmän dollarin kurssin noustua. Tämä taloudellisen tilanteen huonontuminen sen syy huomioon ottaen oli ollut sellainen, ettei voitu katsoa, että Oy Finn-Juice Ab:n johdon olisi tullut olla siitä selvillä vielä joulukuussa 1990. Ei myöskään ollut näytetty, että tämä seikka tosiasiassa olisi tiedetty.

Kerrotun yllättävän kustannusten lisäysten vuoksi Oy Finn-Juice Ab:llä oli ollut perusteita vähentää kuluja ja irtisanoa henkilöstöä. E:n lisäksi oli irtisanottu muitakin ja henkilökunta oli muista syistä vähentynyt niin, että kun työntekijöitä oli ollut syksyllä 1990 yhdeksän, oli työntekijöitä nyttemmin enää neljä.

Kokoavasti voitiin sanoa, että E:n kohdalla oli jäänyt näyttämättä, että hänet olisi otettu Oy FinnJuice Ab:n palvelukseen vain, jotta hänet voitaisiin irtisanoa, tai että yhtiön johto olisi tiennyt tai sen olisi pitänyt tietää, että yhtiön taloudellinen tila yllättäen heikkenee.

Jäljelle jäi kysymys siitä, voitiinko tästä huolimatta katsoa, ettei Oy Finn-Juice Ab otettuaan E:n palvelukseensa tammikuun alusta 1991 olisi noin puolen vuoden työsuhteen jälkeen vielä voinut irtisanoa E:ta taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Kysymyksessä olisi siten eräänlainen kohtuuttomuus. Jos olisi ollut kysymys aivan toisistaan riippumattomista yhtiöistä, niin ei Oy Finn-Juice Ab:n taloudellisen tilanteen heikentymisen oikeuttaessa irtisanomisiin ja uudelleenjärjestelyihin olisi ollut perustetta katsoa, ettei sillä tässä tilanteessa olisi ollut oikeutta irtisanoa myös E:ta. Nyt oli kuitenkin otettava huomioon, että kaikki jutussa puheena olleet yhtiöt olivat olleet samojen omistajien käsissä jopa niin, että yksi yhtiöistä, Lejos Oy, oli suurelta osalta hoitanut muiden yhtiöiden talous- ja konttoriasioita. Tässä tilanteessa yhtiöiden johdolla oli ollut sillä tavoin vastuu E:n työsuhteesta, ettei, kun kerran E oli vasta lyhyen aikaa ennen irtisanomista siirretty toiseen yhtiöön, irtisanomisen perusteeksi voitu hyväksyä yksistään Oy Finn-Juice Ab:ssä ilmenneitä taloudellisia syitä, vaan E:lle olisi tullut järjestää työtä jostakin muusta samaan yhtiöryppääseen kuuluvasta yhtiöstä. Yhtiöitä tuli tässä tilanteessa käsitellä kokonaisuutena. Tämän takia irtisanomiseen ei ollut riittävää syytä.

E:llä oli näin ollen oikeus saada vahingonkorvausta. Vahingonkorvausta ei voitu kuitenkaan maksaa koko työttömyysajalta, vaan noin kuuden kuukauden palkkaa vastaava määrä oli kohtuullinen.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus kanteen enemmälti hyläten velvoitti Oy Finn-Juice Ab:n suorittamaan E:lle vahingonkorvaukseksi työsopimuksen laittomasta irtisanomisesta 50 000 markkaa korkoineen ja vahvisti valtiota vastaan, että E:llä oli yhtiöltä mainittu saatava.

Helsingin hovioikeuden tuomio 8.9.1993

E ja Oy Finn-Juice Ab valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus lausui selvitetyksi, että Oy Finn-Juice Ab, AB Scangroup Marketing Oy ja Scangroup Oy eivät olleet muodostaneet konsernia. Se seikka, että yhtiöt olivat olleet samojen omistajien määräysvallassa, ei ollut perustanut Oy Finn-Juice Ab:lle velvollisuutta huolehtia siitä, että sen tarjottavissa olleen työn loppuessa muut edellä mainitut yhtiöt olisivat tarjonneet E:lle niillä mahdollisesti ollutta myyntityötä. Näin ollen Oy Finn-Juice Ab:llä oli ollut työsopimuslain 37 a §:ssä tarkoitetut taloudelliset ja tuotannolliset syyt irtisanoa E:n työsopimus työtehtävien uudelleenjärjestelyn johdosta.

Sen vuoksi hovioikeus hylkäsi E:n kanteen kokonaisuudessaan ja vapautti Oy Finn-Juice Ab:n kihlakunnanoikeuden tuomitsemasta vahingonkorvausvelvollisuudesta.

Perustelut

E on vuodesta 1985 alkaen työskennellyt ensin Scangroup Oy:n ja sitten AB Scangroup Marketing Oy:n palveluksessa. Hän on vuoden 1991 alussa siirtynyt AB Scangroup Marketing Oy:n, Oy Finn-Juice Ab:n ja Lejos Oy:n edustajien yhteisesti tekemän tarjouksen perusteella niin sanottuna vanhana työntekijänä Oy Finn-Juice Ab:n palvelukseen. E:n palkka on siirron jälkeen ainakin aluksi maksettu osittain Lejos Oy:n varoista.

Lejos Oy:n talouspäällikön ja Oy Finn-Juice Ab:n entisen toimitusjohtajan todistajankertomusten mukaan Oy Finn-Juice Ab:n kirjanpito ja talousasiat on hoidettu Lejos Oy:ssä. Lejos Oy, Oy Finn-Juice Ab, AB Scangroup Marketing Oy ja Scangroup Oy eivät tosin ole muodostaneet konsernia. Lejos Oy on kuitenkin talouspäällikkönsä todistajankertomuksen mukaan omistanut puolet Oy Finn-Juice Ab:n ja AB Scangroup Marketing Oy:n sekä alle puolet Scangroup Oy:n osakekannoista. Kaikki yhtiöt ovat olleet samojen omistajien määräysvallassa. Määräysvallan käyttäminen on käsittänyt myös yhtiöiden henkilöstöpolitiikan, joka on ollut niille yhteinen. Yhtiöiden toimialat ovat lisäksi olleet samanlaiset.

Näissä olosuhteissa Oy Finn-Juice Ab:llä on ollut velvollisuus selvittää, olisiko E 27.5.1991 toimitetun irtisanomisen sijasta voitu sijoittaa uudelleen jonkin muun edellä tarkoitettuun yrityskokonaisuuteen kuuluvan yhtiön palvelukseen.

Oy Finn-Juice Ab on jutussa esittänyt selvitystä siitä, että työntekijöiden lukumäärä on vähentynyt AB Scangroup Marketing Oy:ssä syksyn 1990 jälkeen yhdeksästä neljään ja Lejos Oy:ssä kevään 1991 jälkeen 21:stä 17:ään. Scangroup Oy:n palveluksessa ei huhtikuun 1990 jälkeen enää ole ollut työntekijöitä. Kun mitään vastanäyttöä tältä osalta ei ole esitetty, nämä tiedot on katsottava riittäväksi selvitykseksi siitä, etteivät nämäkään yhtiöt olisi voineet tarjota E:lle työtä hänen työnsä loppuessa Oy Finn-Juice Ab:ssa ja ettei E:tä siten olisi irtisanomisen sijasta voitu sijoittaa niiden palvelukseen.

Näillä perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.